Historia

Luoteis-Uudenmaan kennelkerho perustettiin Vihdissä lokakuun 15. päivänä 1977.

Nimenkirjoittajina toimivat Heikki Pakkanen, Seppo Paasikannas ja Helena Niinistö.
Johtokunta perustamisvuonna oli seuraavanlainen: pj. Heikki Pakkanen, vpj. Seppo Paasikannas, siht. Helena Niinistö, rah.hoit. Sirpa Tikkanen, jäsenet: Pentti Aaltonen, Kalevi Einistö, Airi Niinistö, Paula Pakkanen ja Heikki Sinivuori. Vuoden 1977 toimintakertomuksessa ei mainita muuta kuin, että koulutukset toimivat Heikki Pakkasen johdolla.

1978

Toiminta pyörähti tosissaan käyntiin. Kerhossa oli 43 jäsentä. Järjestettiin lastenvetoja, Match show, epävirallisia tottelevaisuuskilpailuja, luentoja jne. Kouluttajina toimivat PK puolella Heikki Pakkanen ja Seppo Paasikannas. Seurakoirien koulutuksia ohjasi Kari Haataja. Tuolloin kentällä oli n. 10 – 15 hännänheiluttajaa.
Verovapaita koiria kerhossa oli 6.


1979

Kerhon jäsenmäärä oli noussut 60 jäseneen. Tottelevaisuuskoulutukset vedettiin ensin Vihdin kirkonkylällä ja Nummelassa, kunnes koulutukset siirrettiin kokonaan Nummelaan, mutta maastotreenit pysyivät edelleen kirkonkylällä. Koulutuksissa kävi n, 15?20 koiraa. Koiraverosta vapaita oli huomattavasti enemmän kuin edellisenä vuonna. Toiminta oli rikasta. Esitettiin mm. palveluskoiranäytös ITU?IDE?79 Maatalousnäyttelyssä, järjestettiin Match show, epäviralliset tottelevaisuuskilpailut ja haasteottelu Karkkilan-seudun koirakerhon, Lohjan Koirakerhon ja L-UKK:n kesken. Tuloksena, että Lohjalaiset voittivat, me saimme hopeaa ja Karkkila pronssia. Joulukuussa kerhon säännöt hyväksyttiin Yhdistysrekisteriin ja kerho oli vihdoinkin rekisteröity yhdistys. Samoin kerho hyväksyttiin jäseneksi Suomen Palveluskoiraliittoon. Jäsenanomukset Suomen Kennelliittoon ja Uudenmaan Kennelpiiriin olivat vielä vetämässä.

1980

Kerhon jäsenmäärä oli tänä vuonna 80 jäsentä. Jäsenmaksut olivat 15 mk, kirjaamismaksu 5 mk, koulutusmaksu seurakoirilta 15 mk ja palveluskoirilta 25 mk, nuorisojäsenet saivat liittyä jäseniksi ilmaiseksi. Toiminta oli samantapaista kuin edellisinäkin vuosina, eli Match show, epäviralliset tottelevaisuuskokeet, lasten vetoja, tottelevaisuuskoulutuksia (koiramäärä 20 seurakoiraa ja 25 palveluskoiraa), perinteinen kuntahaasteottelu, jonka L-UKK voitti, Lohja sai hopeaa ja Karkkila luovutti. Hankittiin mm. vetovaljaita. Pikkujoulut järjestettiin ensi kertaa ja paikka oli ravintola Hiisi. Joulukuussa kerho hyväksyttiin Suomen Kennelliiton jäseneksi.

1981

Jäsenmäärä oli kasvanut 85 henkilöön. Ensimmäisen kerran osallistuttiin kursseille, mitkä oli tarkoitettu koulutusohjaajille ja koetoimitsijoille. Toiminnassa ykkösenä oli lastenvedot. Koirat vetivät ahkioita lapsineen Nummelassa, Vihdissä, Jokikunnalla, Lepsämässä ja Rinnekodissa. Perinteisen kuntaottelun voitti L-UKK, Lohjalaisten saadessa hopeaa Karkkilalaisten tullessa pronssille.

1982

Liekö edellisen vuoden jatkuvat vetohauskuutukset verottaneet jäsenistöä, sillä jäsenmäärä oli pudonnut 53. Tänä vuonna oltiin ensimmäistä kertaa järjestämässä kaikkien rotujen näyttelyä. Näyttelypäivänä oli 10 jäsentä työtä tekemässä. Lastenvetoja järjestettiin kaiken kaikkiaan 12 kertaa. Jäseniä lähetettiin koulutusohjaajakursseille. Palveluskoirien koulutusohjaajina toimivat Ida Paasikannas, Kari Huhtilainen, Heikki Sinivuori ja seurakoirien koulutusohjaajina Jyrki Ranta sekä Kari Haataja. Perinteisen kuntaottelun voitti Lohja, L-UKK saavutti hopeaa ja Karkkila jätettiin jälleen pronssille. Tänäkin vuonna järjestettiin, totta kai, Match show ja epäviralliset tottelevaisuuskilpailut. Kerho osallistui myös Vihdin Viuhahduksen vartiointitehtäviin 19 koiralla. Kerhoiltaa vietettiin Vihdin Pirtillä ja syysriehaa samassa paikassa.

1983

Jäsenmäärä oli 65, Tänä vuonna lumitilanne oli heikko joten lastenvetoja ei pystytty järjestämään läheskään niin paljon kuin edellisinä vuosina. Järjestettiin teoriailtoja, Match show, kesällä pidettiin pari saunailtaa Liikuntasammon tiloissa, kerhoiltoja ja tietenkin koulutuksia. Koulutuksissa kävi n. 30 palveluskoiraa ja 15 seurakoiraa. Koulutusohjaajina toimivat Ida Paasikannas, Satu Hyvärinen, Anu Backman, Heikki Sinivuori ja Kari Huhtilainen. Seurakoirapuolella koulutuksia veti Heli Linna ja Jyrki Ranta. Kerho järjesti ensimmäiset viralliset Pk-kokeet lajeina jälki ja haku, kisoissa oli 22 osallistujaa. Jokkis SM-ralleissa oli vartiointitehtävissä 50 ( !!! ) koiraa.

1984

Liekö sitten syy mahtavan esillä olon suurissa tapahtumissa nostattaneen jäsenistön määrän 102:een. Toiminta oli muodostunut jo perinteiseksi; lasten vetoja, kursseja, osallistuminen kaikkien rotujen näyttelyyn, kahdet ALO ja AVO-luokan hakukokeet, Match show, epäviralliset tottelevaisuuskisat, PK-näytöksiä Vihdin messuilla, vartiointitehtäviä Vihdin UA:n autokilpailuissa (mukana 50 ! koiraa )jne. L-UKK sai tänä vuonna uuden kerhomerkin, jonka suunnitteli Ari Peura. Kerhon mökki poltettiin poroksi pimeänä ja sateisena lokakuun yönä. Tilalle hankittiin työmaaparakki.

1985

Toimintakertomukset ja muut paperit ovat hävinneet tai jääneet sen aikaisen sihteerin haltuun. Joka tapauksessa merkittävin puheenaihe tuolloin oli perinteisen kuntaottelun tai nk. ystävyysottelun säännöt. Ykköspuheenaihe oli siis saako rekisteröimättömät koirat tai sekarotuiset koirat osallistua tuohon leikkimieliseen kisaan. Asiaa puitiin niin perusteellisesti, että vaikka johtokunta katsoi rekisteröimättömien tai sekarotuisten koirien voivan ilman muuta osallistua mittelöön jäsenistö äänesti johtokunnan nurin ja johtokunnalle annettiin huomautus. Yksi johtokunnan jäsen erosi erimielisyyksien seurauksena.


1986

Jäsenmäärä oli 90. Toiminta oli perinteistä. Koulutusohjaaja- kursseille osallistui 4 jäsentä. TOKO-kouluttajien kursseille osallistui 3 jäsentä, näyttelyjärjestäjien kursseille osallistui 1 jäsen ja kehäsihteerikursseille 3 jäsentä. Koulutuksia pidettiin 3 kertaa viikossa. Haapaniemen Erkin Bianca voitti piirimestaruuden toisen kerran TOKO:ssa ja Kauppisten koirat kahmivat mitaleita vetokilpailuista. L-UKK järjesti TOKO piirinmestaruuskilpailun Nummelassa ja tehtiin retki poliisikoiralaitokselle Hämeenlinnaan. Jälleen vartioitiin Vihdin Viuhahduksessa ja oltiin mukana järjestämässä kaikkien rotujen näyttelyä.

1987

Vihdissä ja tarkemmin Nummelassa rävähti. Suuri osa edellisen vuoden LUKK: n johtokunnan jäsenistä perustivat Nummelaan kilpailevan koirakerhon nimeltä Hiiden Haukut. LUKK:n sen hetkinen johtokunta oli ihmeissään tapahtuneesta ja paheksui entisten jäsenten luottamustehtävien aikana perustettua uutta koirakerhoa, varsinkin kun jäsenten osoite- yms. tietoja käytettiin hyväksi uuden kerhon jäsenistöä hankittaessa.

1988

Puheenjohtajan jakkaralle istahti Kari Huhtilainen ja Hakalan Anne aloitti sihteerin hommat. Samana vuonna perustettiin erilaisia toimikuntia, että jokaisella saralla olisi vähän niin kuin eksperttinsä. Koulutuksia vedettiin jälleen samaan tahtiin kuin ennenkin ja kisoja järjestettiin tulojen hankkimiseksi, samoin kuin joka kesäinen useamman kerhon yhteistyönä toteutettu kaikkien rotujen näyttely.


1989

Sitten haluttiinkin jo muuttaa kerhon nimeä ja merkkiä samantien. Kaikki sääntömääräisessä vuosikokouksessa läsnä olleet äänestivät nimenvaihdoksen puolesta : Luoteis-Uudenmaan Käyttökoirat. Oli nimittäin tullut selkeästi esille, että perustettuun Hiiden Haukkuihin liittyi suuremmaksi osaksi seurakoiria ja LUKK:n jäi palveluskoiraporukka. Nimenvaihdos ei toisi tullessaan mitään hankaluuksiakaan, koska lyhenne voisi pysyä samana. Mutta koska 5/6 jäsenistöstä piti olla samalla kannalla kaksi kertaa oli ylimääräinen vuosikokous huhtikuussa. Jälleen asiasta oltiin lähes yksimielisiä, ainoastaan yksi äänesti vastaan, peläten nimenmuutoksen aiheuttavan seurakoirasyrjintää kerhossa. Tänä vuonna suuren osan tuloista muodosti vartiointipalveluksista saadut palkkiot. Koko talven vartioitiin Nummelan keskustassa rakenteilla olleita kerrostaloja viikonloppuöisin.

1990

Vuoden kevät näytti lupaavalta. Suunnitelmissa oli vaikka mitä, oli aktiivinen porukka, oli resurssit …. L-UKK aloitti kevään reippaasti pentukurssilla, minkä ohjasi Taija Tuohilampi. Innokkaita pentuja oli kentät pullollaan, mutta sitten se iski … RAIVOTAUTI epidemia. Se sitten siitä vuodesta, kukaan ei ollut missään eikä ketään enää liikkunut missään.

1991

Jäsenmäärä oli romahtanut 35. Liekö sitten syy ollut tuon raivotautiepidemian ? PK-tottelevaisuuskoulutuksista vastasi johtokunta ja niitä järjestettiin kerran viikossa. Toko-koulutuksia ei ollut. Pienellä porukalla järjestettiin kuitenkin kahdet PK-kokeet; ALO jälki ja AVO haku. Tottakai pidettiin myöskin kerhon mestaruuskilpailut ja saunailta Liikuntasammon rantasaunalla. Kaikkien rotujen näyttely pidettiin Nummelassa ja tietenkin pikkujoulut. Kerhon jäsenten koirista kolme tuli käyttövalioksi vuoden kuluessa.

1992

Jäsenmäärä oli 36. Vuosi oli lähes toisinto edellisestä, poikkeuksena valtakunnallinen ”Kouluta koiraasi” kamppanija, minkä kunniaksi kerho järjesti tempauksen koulutuskentällä, siellä esitettiin koirien koulutusta, tottelevaisuusnäytöksiä ja jaettiin muistopokaalit . Kisojakin järjestettiin yhdet enemmän kuin edellisvuonna ja pidettiin kenttätalkoot. 1992 pikkujouluissa jaettiin harrastus- ja ansiomerkkejä jäsenille seuraavasti: SPU ansiomerkki hopea :Huhtilainen Kari ja Niinistö Helena SPU ansiomerkki pronssi: Sundström Eva, Sundström Keijo, Sinivuori Heikki, Hakala Anne, Backman Anu SPKL harrastusmerkki hopea: Sundström Eva, Sundström Keijo, Nordberg Hannele, Hakala Anne SPU harrastusmerkki pronssi: Pirinen Kati, Kopra Kirsi, Lindroos Teresa, Backman Anu, Keränen Mervi ja Virtanen Anja Käyttövalioita kerhossa vuoden loppuun tultaessa oli 4.

1993

Vuosi oli koulutusten kannalta aktiivista aikaa. Koulutuksissa kävi lähes joka kerta n. 15 koiraa. Syksyllä järjestettiin informaatiotilaisuus VAPEPA:n toiminnasta, luennoimassa kävi Ari Misukka. Totta kai järjestettiin muutamat PK-kokeet, Match show, kerhoiltoja, luentoja, saunailta ja pikkujoulut Airmotellissa. Näyttelyissä oli tänä vuonna tauko.

1994

Jäsenmäärä oli 64. Kouluttajina kentällä toimivat Eva Kajamäki, Kari Huhtilainen, Kati Pirinen ja Anne Hakala. Vuoden alusta L-UKK:iin perustettiin PEKO (pelastuskoira) -jaos. Sen tavoitteena oli kouluttaa kerholle ihmis- ja koiramateriaali mahdollisiin pelastuspalvelu-tarpeisiin. Alku näyttikin lupaavalta Peruskursseja suoritti 20 jäsentä. PEKO-toiminnan tiimoilla jäsenistö suoritti mm. EA I , radistikurssin, suunnistuskurssin ja kuntopiiriä veti Marita Skog joka perjantai. Kerho oli myös edustettuna VAPEPA:n 30 vuotis juhlassa. Arvokisoissa kerhoamme edustivat Evat Kajamäki ja Sundström. Tietysti olimme järjestämässä koiranäyttelyä ja PK-kokeita. Syyskuusta lähtien ei koulutuksia enää pidetty penikkatautiepidemian takia. Kerhoiltoja sen sijaan pidettiin kolme kertaa. Pikkujoulua juhlittiin Maarikissa.

1995

Jäsenmäärä oli 67. Kentällä koulutuksia ohjasivat E, Kajamäki, K. Huhtilainen, A. Virtanen, A. Hakala ja M. Korhonen. VAPEPA (vapaaehtoinen pelastuspalvelu)-toimikunnassa vetäjänä toimi M. Skog apunaan S. Kivistö, J.Juslin, K. Sissi-Mansour ja L. Hietanen. Kesällä järjestettiin kahden päivän mittainen koulutusleiri Suittilan leirikeskuksessa, minkä toiminnan pääorganisaattorina toimi M. Korhonen. Koulutusohjaaja -kurssille osallistui 4 henkilöä. Vuoden aikana järjestettiin luentoja ja osallistuttiin perinteisesti koiranäyttelyn järjestelyihin, mikä tänä vuonna oli Karkkilassa. Kerholle hankittiin myös uusi koulutuskentänkoppi eli parakki, minkä tuonnin yhteydessä pidettiin kentän kunnostustalkoot. Saunottiin jälleen Liikuntasammossa ja pikkujouluiltiin ravintola Emmassa.

1996

Jäsenmäärä oli 58. Koulutusohjaajina kentällä toimivat A.Virtanen (vastaavan ominaisuudessa), S. Hakkarainen, K. Huhtilainen ja E. Kajamäki. Vuoden kuluessa järjestettiin luonnetesti, jälkikoe ALO, kaikkien rotujen koiranäyttely, saunailta Liikuntasammossa ja pikkujoulut jälleen Emmassa. Vuoden aikana kerhon jäsenistä kaksi sai koiristaan käyttövaliot. Tämä vuosi muistetaan erityisesti siitä, että koko Vihdin kunnan koiraihmiset ja molemmat koirakerhot yhdistivät voimansa ja taistelivat koiraveroa vastaan kunnanhallituksen sitä himotessa budjettiin. Ja niin kävi, että kunnan isien ja äitien päät saatiin käännytettyä eikä koiraveroa Vihtiin tullut.

1997

Jäsenmäärä on ollut 42. Vuoden aikana koulutusohjaajina ovat toimineet A. Virtanen ja S. Hakkarainen. Keväällä kurssimuotoisen koulutuksen veti Martina Matikainen. Vuoden aikana ei järjestetty kuin yhdet PK-kokeet. Koiranäyttelyä oltiin totta kai jälleen yhdessä Karkkilan-seudun koirakerhon, Lohjan Palvelus- ja Pelastuskoirien ja Lohja Oy Erämiesten kanssa puuhaamassa. Talkootkin pidettiin, joissa tosin osanotto oli todella niukka. Kiertokirjeitä tämän vuoden aikana on lähetelty kaiketi tiheimmin kuin koskaan eli kerran kuukaudessa kesällä kesä-heinä samassa). Saunailta pidettiin taasen Liikuntasammon rantasaunalla ja sitten ovatkin vuorossa nämä juhlat, joita juhlitaan tänään Myllylammen ravintolassa 18.10.1997, L-UKK:n perustamisen 20-vuotispäivän kunniaksi.

Materiaali on kerätty vanhoista vuosikertomuksista, lehtileikkeistä ja kiertokirjeistä.

 

L-UKK on päässyt teini-ikäisestä nuoren aikuisen ikään. Matkan varrella on ollut ylä- ja alamäkiä, myötä- ja vastoinkäymisiä, varttumisen tuskaa sekä tietysti onnistumisia, niin kuin kaikilla parikymppisillä. Kertynyt on tapahtumarikkaita vuosia ja hauskoja muistoja yhdessä vietetyistä hetkistä harrastuksen parissa. Koiria on koulutettu jo 20-vuotta L-UKK:ta edustaen ja useita virallisiakin titteleitä on jäsentemme koirille jaettu niin näyttely- kuin käyttöpuolellakin.

 

Haluamme erityisesti kiittää Helena Niinistöä, kerhomme perustajajäsentä, joka ainoana tästä joukosta on edelleen touhussa mukana, sekä Kari Huhtilaista, joka on jo 10-vuoden ajan yhteishenkeä luoden heilutellut puheenjohtajan nuijaa. Kiitämme tietysti myös kaikkia jäseniä, niin entisiä kuin nykyisiäkin, jotka ovat vuosien varrella olleet toimihenkilöinä tai muuten ovat toimineet aktiivisesti kerhossamme ja tietenkin yhteistyökumppaneita naapurikerhoista.

 

Matka jatkuu – toivottavasti ilman ikään liittyvää kriisiä.